Ruokablogilistan kärjessä

lauantai 2. helmikuuta 2013

Poron sisäfileetä, maa-artisokkapyreetä, paahdettuja kasviksia ja karpalokastiketta.

Pikkuveli on keittiömestarina Turussa Ravintolalaiva Cindyn salongissa (www.cindy.fi). Hän on toiminut mentorinani monessakin ruokaan liittyvässä jutussa ja viime viikonloppuna päästiin taas pitkästä aikaa yhdessä keittiöön. Käytiin moikkaamassa vanhuksia ja haluttiin laittaa sen kunniaksi hyvää pöytään. Sushiltsinat heitettiin alkuun, pääruoaksi valittiin poroa ja Crépes Suzettella kruunattiin ilta. Aika mielenvikast sapuskaa sanosis Samppakin. Jos pyörit joskus Turussa ja kaipaat hyvää ravintolaa, niin käy moikkaamassa broidia. Suosittelen!

Poron sisäfileetä, maa-artisokkapyreetä, paahdettuja kasviksia ja karpalokastiketta.

1 poron sisäfilee / nuppi
Oliiviöljyä
Rosmariinia
Mustapippuria
Suolaa

Sulata fileet. Laita vuokaan ja pippuroi. Lisää oliiviöljyä ja hiero rosmariinia pintaan. Anna marinoitua pari tuntia. Ota huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista. Lisää suola vasta pannulla. Paista kuumalla pannulla n. 3 minuuttia per puoli. Anna vetäytyä folion sisällä reilut viisi minuuttia.

Maa-artisokkapyree:

500 g maa-artisokkaa
2-3 kiinteää perunaa
suolaa
60 g voita
2 dl maitoa

Kuori maa-artisokat ja perunat. Viipaloi keskenään saman kokoisiksi paloiksi ja keitä kypsäksi. Kaada vesi pois. Lämmitä maito ja lisää siihen sulanut voi. Lisää seosta pikkuhiljaa maa-artisokkien ja perunoiden sekaan samalla kun poraat sauvasekoittimella pyreeksi. Pyreen tulee olla samettista ja kuohkeaa. Mausta suolalla.

Karpalokastike:

2 pientä salottisipulia
pieni pala voita
n.80 g karpaloita
0,5 dl balsamiviinietikkaa
6 dl demi glacea
suolaa, mustapippuria, sokeria

Pilko salotit ja freesaa niitä hetki voissa kattilassa. Lisää karpalot ja jatka freesausta vielä hetki. Lisää balsamiviinietikka ja demi glace. Keitä 5 min. Siivilöi kastike toiseen kattilaan ja puserra siivilän läpi se mitä siivilän läpi menee. Jatka keittämistä hetki jotta kastike hieman sakenee. Mausta suolalla, mustapippurilla ja riittävällä määrällä sokeria ettei kastike maistu karvaalta.

Paahdetut kasvikset:

Lanttua
Porkkanaa
Varsiselleriä
Sipulia
Hunajaa
Suolaa
Pippuria
Oliiviöljyä

Pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi. Laita vuokaan ja lisää loput ainekset oman maun mukaan ja sekoita. Heitä vuoka uuniin. 175 astetta ja 30-40 minuuttia, niin että kasvikset vähän pehmenevät. Käytä kasvikset vielä kuumalla pannulla hieman ennen tarjoilua ja nappaa niihin paahteinen pinta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti