Ruokablogilistan kärjessä

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Etanoilla täytetyt herkkusienet ja herkkusienicappucino


Vaihtoehto perinteiselle etanapannulle. Toimii hienosti alkuruokana kevyelle pääruoalle. Itse tein tämän kanssa sitä kuuluisaa avocadopastaa ja kokonaisuus oli erittäin onnistunut. Kaveriksi kannattaa lautaselle tuoda joko leipäkrutonkeja tai tuoretta maalaisleipää. Mikäli olet aurajuuston ystävä, ei se systeemiä ainakaan pilaa jos lisäät sitä valkosipulivoihin mukaan.

4 isoa herkkusientä tai Portobelloa
0,5 prk etanoita
100 g voita
3 valkosipulinkynttä
4 siivua pekonia
1 rkl hunajaa
2 rkl soijaa

Irrota sienistä jalat. Täytä lakit pilkotuilla etanoilla. Pilko valkosipulit pieniksi ja sekoita ne hyvin pehmentyneeseen voihin. Lisä reilu nokare valkosipulivoita etanoiden päälle. Kääri jokaisen herkkusienen ympärille pekonia. Sekoita hunaja ja soija keskenään. Penslaa pekonin pinta kastikkeella. Paista 200 asteisessa uunissa 15 minuuttia.

Valkosipuli-basilikaöljy

1 ruukku basilikaa
2 valkosipulinkynttä
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl balsamiviinietikkaa
mustapippuria

Sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella kastikkeeksi

Herkkusienicappucino

4 herkkusienenjalkaa
1 iso herkkusieni
1 rkl vehnäjauhoja
1 sipuli
1 dl valkoviiniä
2 dl kasvislientä
2 dl kermaa
voita paistamiseen
valkopippuria
suolaa

Pilko sipuli ja kuullota kattilassa. Lisää joukkoon sienet ja kuullota hieman. Sekoita joukkoon vehnäjauhot, kasvisliemi ja valkoviini ja anna hautua miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia. Mausta valkopippurilla ja suolalla. Poraa keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää joukkoon kerma ja lämmitä hetki. Poraa vielä kuohkeaksi ennen tarjoilua. Koristele pinta kaakaojauheella.



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kana-vuohenjuustopasta


Kaikilla meillä perus arkiruoka pyörinee suhteellisen kapean variaation ympärillä. Harvemmin töiden jälkeen riittää potkua tai aikaa heilua enää tuntitolkulla keittiössä. Helpot ja maukkaat lisävaihtoehdot lienevät tervetulleita itse kullekin.

Idea tähän pastaan tuli joitakin vuosia sitten, syötyäni pirullisen hyvää kana-vuohenjuustopastaa Turussa sijaitsevassa italialaisessa Trattoria Romanassa. Jo seuraavana viikonloppuna yritin lähteä jäljittelemään samaa makumaailmaa, mutta eihän se ihan yksi yhteen osunut kohdalleen. Muutaman kokeilukerran jälkeen se on muotoutunut kyseiseen formaattiin ja on tehnyt hienosti kauppansa vaativammassakin seurassa. Loistavaa arkiruokaa ja kelpaa hienosti myös astetta parempiin hetkiin. Näillä määrillä ruokkii kevyesti neljä nälkäisempääkin vatsaa.

600g kanasuikaleita (marinoimaton)
750g bolognese pastakastike
250 g pastaa (oman maun mukaan)
1 kpl  iso sipuli
3 kpl valkosipulinkynttä
1 pkt vuohenjuustoa
0,5 pkt aurajuustoa
5 rkl balsamicoa
2 dl vettä
kourallinen basilikaa
suolaa
mustapippuria
sitruunapippuria
voita paistamiseen

Pilko sipulit silpuksi ja kuullota ne voissa kasarissa. Lisää kanasuikaleet ja ruskista kevyesti. Lisää suola ja pippurit. Tarkista maku. Kaada pastakastike kyytiin ja jätä muhimaan miedolla lämmöllä n. 10:ksi minuutiksi. Keitä pasta lähes kypsäksi. Lisää balsamico, vesi ja basilika kastikkeeseen. Sekoita. Voitele vuoka ja kaada huuhdeltu pasta pohjalle ja päälle kastike. Pyöräytä kevyesti niin, että ainekset menevät sekaisin. Leikkaa vuohenjuustotangosta viipaleita ja lisää pastan päälle. Murusta joukkoon aurajuusto. Paista 200 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia niin, että vuohenjuusto hieman sulaa.



sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Heinäsorsaa, bataattifondat ja paahdettuja kasviksia


Syksyisin Suomen luonto on varsinainen kulinaristin aarreaitta. Sienien ja marjojen lisäksi metsästäjille avautuu mahdollisuus kerätä pakastin täyteen riistaherkkuja metsälinnuista suurempiin nisäkkäisiin. Jos omasta taskusta tai lähipiiristä ei metsästyskorttia löydy, voi avun tuoda hyvin varustellut lihatiskit tai kauppahallit. Tosin esim. sorsa on villinä luonnosta metsästettynä lihoiltaan ihan eri tasoa, kuin kauppojen tiskeiltä saatavat tarhatut siskot ja veljet. Lihapitoisuus on aivan toista.

Itseltäni ei korttia, eikä taitoja metsästykseen löydy, mutta vaimoni veli on innokas metsälläkävijä. Olemme jo muutaman vuoden ajan päässet keskimäärin kerran vuodessa tyhjentämään heidän pakastintaan ja hyvin usein pöytään on päätynyt juurikin sorsaa. Tällä kertaa tehtiin lisäksi hirven sisäpaistista taivaallisen hyviä pihvejä, mutta tässä erinomainen resepti sorsalle.

Sorsa:

4 kpl rintafileetä
4 kpl koipipalaa
4 kpl siipipalaa
2 prk smetanaa
1 dl kermaa
3 rkl soijakastiketta
2 rkl balsaminiviinietikkaa
2 rkl mustaherukkahyytelöä
suolaa ja mustapippuria myllystä

Ruskista sorsan koipi- ja siipipalat voissa pannulla. Sekoita smetana, kerma ja soijakastike keskenään ja lisää pataan. Lisää suola pippuri. Anna muhia miedolla lämmöllä koipi- ja siipipalojen kanssa n. 30 minuuttia. 15 minuutin kohdalla lisää joukkoon balsamiviinietikka ja mustaherukkahyytelö.

Paista rintafileitä kuumalla pannulla n. 2-3 minuuttia / puoli niin, että ne saavat kauniin paistopinnan. Fileen tulee olla sisältä rosee. Lisää fileet pataan vetäytymään n. kymmeneksi minuutiksi.


Bataattifondant:

2 bataattia
voita paistamiseen
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
lihalientä
valkosipulia
karpalohyytelöä

Kuori bataatit ja leikkaa niistä n. 3 cm kantiltaan olevia tasaisia noppia. Paista voissa pannulla jokaiselta puolelta niin että ne hieman ruskistuvat. Laita bataattinopat uunivuokaan ja lisää mausteet. Lisää oliiviöljyä ja lihalientä 50/50 niin että bataatit puoliksi peittyvät. Kypsennä 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Koita piikillä tai veitsellä että ovat juuri ja juuri kypsiä. Lautasella kruunaa nopat pienellä karpalohyytelönokareella.

Paahdetut kasvikset:

Porkkanaa
Lanttua
Varsiselleriä
Sipulia
Oliiviöljyä
Hunajaa
Salviaa
Suolaa
Mustapippuria

Leikkaa kasvikset pieniksi kuutioiksi ja laita uunivuokaan. Lisää joukkoon reilusti oliiviöljyä ja hunajaa oman maun mukaan. Pyöräytä myllystä suolaa ja pippuria ja heitä joukkoon muutama salvian lehti. Sekoita kevyesti. Kypsennä 175 asteisessa uunissa n. 30-40 minuuttia niin että kasvikset vähän pehmenevät. Ota kasviksiin kaunis paistopinta kuumalla pannulla ennen tarjoilua.



maanantai 4. maaliskuuta 2013

Ragú ja itse tehty tuorepasta


Perinteinen jauhelihakastike taitaa olla edelleen suosituinta suomalaista kotiruokaa. Helposta ja nopeasta kaverista esim. spagettille löytyy yhtä paljon variaatioita kuin on kokkejakin. Jos haluat monin verroin maukkaamman version aiheesta, kannattaa suunnata katseet italiaan, varata reilusti aikaa ja kokeilla sikäläisten isoäitien näkemystä lihakastikkeesta.

Ragú on italialaisten bolognese ja siihen suhtaudutaan suurella kunnioituksella. Kokkaaminen ei sinällään ole yhtään vaikeampaa, mutta sitä haudutellaan rauhassa ja rakkaudella. Ragú on loistava ruoka lapsiperheille. Kun teet kunnon satsin, riittää siitä useammallekin päivälle. Maku melkeinpä vain paranee pari seuraavaa päivää. Ragúa moni pitää myös lohturuokien kunkkuna. Koska kastikkeen muhiminen nappaa aikaa, on tässä kohtaa viimeistään hyvä ottaa myös pastan tekeminen haltuun.

Ragú  

250 g nautaa (jauhettuna)
250 g possua (jauhettuna)
2 tuoremakkaraa (itse valitsin Wotkinsin Choritzo Corleonen)
1 pnt persiljaa pilkottuna
kourallinen basilikaa pilkottuna
1 porkkana
1 sipuli
1 varsiselleri
2 valkosipulin kynttä
1 dl valkoviiniä
500 g tomaattimurskaa
3 rkl balsamicoa
1 rkl tomaattipyreetä
suolaa ja mustapippuria myllystä
oliiviöljyä

Kuullota sipulit öljyssä. Silppua porkkana ja varsiselleri madollisimman pieniksi kuutioiksi ja lisää pannulle tai pataan. Pyöräytä myllystä muutama kierros suolaa mukaan. Kuullota kasvikset kunnolla pehmeiksi. Vähintään 20 minuuttia.

Lisää jauhelihat ja tuoremakkaroiden (peukalon pään kokoiset) sisukset joukkoon. Kypsennä miedolla lämmöllä lihat kypsiksi. Lisää viini ja anna haihtua. Lisää tomaattimurska, persilja, basilika, tomaattipyree ja balsamico ja anna hautua miedolla lämmöllä välillä sekoittaen vähintään tunti. Lisää mustapippuria ja suolaa makusi mukaan. Keitä pasta (al dente) ja sekoita kastike pastan joukkoon. Raasta päälle parmesaania ja nauti! 



Itse tehty tuorepasta

0,5 kg durumvehnäjauhoja
2 kanamunaa
n. 2dl vettä

Tee jauhoista keko pöydälle tai isoon kulhoon. Tee keskelle kuoppa ja riko siihen munat. Aloita sekoittamaan jauhoja pikkuhiljaa munien sekaan. Lisää vettä pieninä annoksina. Taikinan tulee olla sen verran kosteaa, ettei se murene kun siitä irrottaa palan. Vaivaa taikinaan kunnon sitko. Peitä kelmulla ettei taikina kuivu. Jaa taikina neljään osaan ja kauli noin millin paksuiseksi levyksi. Pastakone helpottaa homma huomattavasti ja koneella saat pastasta varmasti tasalaatuista ja paksuista. Keitä runsaassa ja reilusti merisuolalla suolatussa vedessä.
Itse hankin pastakoneeksi Marcato Atlas 150 wellnessin ja paketissa tulee selkeät ohjeet mukana. Lisätietoa koneesta: http://www.heirol.fi/keittiotarvikkeet/pastakoneet/pastakone-atlas


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Dallaspulla, maailman paras pulla


Dallaspulla,  huoltoasemien kahvitiskien kruununjalokivi, vei sydämeni jo pikkupoikana. Kaikkea muuta kuin terveellinen varikkoherkku suorastaan huutaa välillä tienpäällä kulkevaa luokseen. Tänään ajattelin kokeilla, miten maailman parhaan pullan tekeminen onnistuu kotioloissa.

Kävimme katsomassa työkaverini kuukauden ikäistä tyttöä ja muistan vielä hyvin kun itse oltiin samassa tilanteessa. Ei siinä silloin tullut mieleenkään, että olisi vaipparallin keskellä alkanut itse vääntämään torttua tai pullaa, joten lämpimäiset tuliaiset olivat enemmän kuin tervetulleita. Hyvää tuli ja ei se juuri sen vaivalloisempaa ollut kuin tavallisten korvapuustien leipominenkaan. Makuelämys sen sijaan… täydellinen.

Taikina:

25g hiivaa
3dl täysmaitoa
0,5 munaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
100g voita

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Riko muna lasiin, riko rakenne ja lisää siitä puolet joukkoon. Säilytä loput pullien voiteluun. Lisää suola ja sokeri. Lisää jauhoja vähitellen ja kun taikina alkaa irrota kulhon reunoilta, lisää sulatettu rasva. Tämän jälkeen taikinaa saa vaivata kunnolla niin, että rasva imeytyy taikinaan. Kun rasva on imeytynyt, anna kohota liinan alla vähintään puoli tuntia. Sillä aikaa tee täyte valmiiksi

Täyte:

225g voita
300g vaniljamaitorahkaa
3/4dl vaaleaa siirappia
65g vaniljakastikeaineksia
1 rkl vaniljasokeria

Sulata voi, lisää rahka, siirappi ja kastikeaineet kulhossa. Sekoita hyvin.

Voiteluun:

0,5 munaa

Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi 1-2 cm paksuksi levyksi. Levitä reilu puolet täytteestä levyn päälle. Kääri levy rullalle ja leikkaa siitä n. 2 cm:n paksuisia kiekkoja. Anna kiekkojen kohota pellillä vielä vartti ennen paistamista. Ennen uunia voitele pullat kanamunalla ja lisää pullien keskelle nokare täytettä.
Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes pullat saavat kauniin ruskean värin.

Kylmä maito on Dallaspullan paras kaveri! 


lauantai 2. maaliskuuta 2013

Popchefburger


Eikös kaikilla itseään kunnioittavilla soppamiehillä ja kotikokeilla ole nimikkopizzansa ja burgerinsa? Popchefin pizzan esittelin täällä jo aiemmin, mutta suurena hampurilaisten ystävänä täytyy nolona tunnustaa, että purilaiset on tullut nautittua pääsääntöisesti muiden tekeminä.

Nyt oli pakko ryhdistäytyä, sillä makunautinto on kuitenkin aivan eri planeetalta silloin kun pihvin ja lisukkeet vääntää itse. Sämpylöissä tuudittauduin kaupan tarjoamiin vaihtoehtoihin, mutta muuten mennään omilla säädöillä. Aioli ja marinoitu punasipuli toimivat muuten pirun paljon paremmin mehevän pihvin kaverina kuin se perinteinen sinappi-ketsuppi-majoneesi. Kyytipojaksi kylmä olut. Ei sitä ihminen juuri muuta tarvitse.

Pihvit:

400 g sika-nautajauhelihaa
250 g naudan Entrecote (jauheliha)
1 rkl   kaprista (pilkottuna)
1 tl     Dijon –sinappia
1 rkl   suolaa
1 tl     mustapippuria
1 tl     cayennepipuuria
0,5 pnt persiljaa (silputtuna)
3        kanamunaa
3 rkl   korppujauhoja
2 rkl   Worcesterkastiketta

Sekoita kaikki pihvin aineksen kulhossa ja anna maustua jääkaapissa vähintään tunti. Muotoile massasta pihvit ja anna huilata huoneenlämmössä puolisen tuntia. Paista kuumalla pannulla tai grillissä n. 2-3 minuuttia per puoli.

Aioli:

3 dl    majoneesia
2 kpl  valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 kpl  sitruunan mehu
suolaa ja pippuria myllystä

Sekoita ainekset ja anna maustua hetken jääkaapissa

Marinoitu punasipuli:

2 kpl  punasipulia leikattuna ohuiksi renkaiksi
0,5 dl punaviinietikkaa
2 rkl   sokeria
1 tl     suolaa
1 rkl   oliiviöljyä
mustapippuria myllystä maun mukaan

Sekoita etikka, sokeri ja suola kulhossa. Lisää punasipulit joukkoon. Anna maustua 15-30 minuuttia. Lisää lopussa oliiviöljy ja pippuri.

Lisäksi:

Hampurilaissämpylöitä (paahdettuna tai paistinpannun kautta rapeana)
Lollo Rosso salaattia
tomaaattia